Tutustu mangan piirtämisen saloihin ja tarvittaviin välineisiin.

Mangapiirtämisessä yhdistyvät tarinankerronta ja mielenkiintoiset hahmot. Manga on visuaalista tarinankerrontaa, jossa kuvat ja teksti yhdessä muodostavat kokonaisuuden.

Julkaistu: 22.11.2024

Mangapiirtäminen

Mangapiirtämisessä yhdistyvät tarinankerronta ja mielenkiintoiset hahmot. Manga on visuaalista tarinankerrontaa, jossa kuvat ja teksti yhdessä muodostavat kokonaisuuden.

Manga on japanilainen sarjakuvamuoto ja Mangaa onkin montaa eri tyylilajia ja genreä, mutta kaikissa tärkeässä roolissa ovat ilmeikkäät hahmot, jotka välittävät ilmeillään ja asennoillaan erilaisia tunnetiloja. 

Oletko aloittelija? Mangaan liittyy vahvasti tarinat ja sarjakuvamainen kerronta. Mangapiirtämisessä pääsee alkuun kuitenkin harjoitelemalla pelkkien hahmojen piirtämistä tai halutessasi voit lähteä liikkeelle pelkistä silmistä, kasvoista tai ilmeistä. Kun pääset piirtämisessä alkuun on hyvä tutustua myös perspektiivi- ja anatomiapiirtämiseen. 

Alla käydään läpi mangapiirtämisessä tarvittavia piirustusvälineitä sekä annetaan vinkkejä hahmojen suunnitteluun ja tarinan rakentamiseen hahmojen ympärille.

Ihonsävyisillä tusseilla on piiretty kädestä yksityiskohtainen kuva.

Mangapiirtämisessä tarvittavat piirustusvälineet

Tutustutaan seuraavaksi piirustusvälineisiin, jotka sopivat mangapiirtämiseen. Piirustusvälineiden käyttö on aina hyvin henkilökohtaista, erilaisia välineitä kokeilemalla löydät varmasti omat suosikkisi.

  • Lyijy- ja värikynät
  • Tussit ja kuitukärkikynät
  • Lehtiöt

Mangatuotteita: erilaisia kyniä ja lehtiöitä.

Lyijy- ja kuitukärkikynät

Piirtämisessä kannattaa lähteä liikkeelle muotojen karkealla hahmottelemisella. Tähän parhaat välineet ovat erilaiset lyijykynät, koska ne saat vielä pyyhittyä pois. Lyjikynillä kannattaa tehdä myös piirtämistä helpottavia apuviivoja. 

Kun olet tyytyväinen lyijykynähahmotelmiin, voit vahvistaa viivoja kuitukärkikynillä. Kuitukärkikynät toimivat hyvin myös tarkkojen yksityiskohtien piirtämiseen. Kuitukärkikynistä löydät eri vahvuisia kyniä (0.1, 0.2, 0.3, 0.5, 1.0, BRUSH).

7-osainen luonnostelusetti Kuitukärkikynät 6 kpl

Luonnostelusetti, jossa on 7 osaa piirtämiseen sekä 6 kpl.N kuitukärkikynäpaketti.

Värikynät

Manga-värikynillä herätät piirustuksesi helposti eloon. Värit ovat tärkeä osa mangapiirtämistä. On hyvä hahmotella jokaiselle hahmolle oma värimaailma ja miettiä mitä eri värit viestivät hahmojen ilmeiden ja asentojen lisäksi. 

Esimerkkejä eri värien mielikuvista

  • Punainen: Voimakas, intohimoinen, energinen sekä vaara, viha tai rakkaus.
  • Sininen: Rauhallinen, viileä, arvokas sekä suru, rauha tai mystiikka.
  • Keltainen: Iloinen, pirteä sekä onnellisuus tai uusi alku.
  • Musta ja valkoinen: Kontrasti, hyvä ja paha sekä valo ja varjo.

Värikyniä valitessa kannattaa miettiä, mitä kaikkea on piirtämässä. Jos piirtää paljon hahmoja, tarvitsee piirtämisessä yleensä ihonsävyisiä värikyniä. 

Värikynät 12 kpl, Manga Värikynät 24 kpl, Manga

Värikynät 36 kpl, Manga Värikynät 50 kpl, Manga

Neljä erilaista settiä mangavärikyniä: 12, 24, 36, 50.

Tussit eli huopakynät

Tusseilla mangatöiden värittäminen on mielekästä. Kun käytössäsi on kaksipäiset alkoholipohjaiset tussit, pystyt leveämmällä päällä värittämään isompaa pintaa ja kapeammalla pyöreällä päällä tekemään tarkempia yksityiskohtia. Alkoholipohjaisten tussien jälki on tasaista ja värejä on helppo yhdistellä keskenään, kerrosta värejä ja luo uusia sävyjä. 

Tusseilla saat intensiivisemmän lopputuloksen verrattuna värikynillä tehtyyn työhön. Mutta parasta on kuitenkin mahdollisuus yhdistellä samassa työssä eri tekniikoita. Voit värittää työn aluksi tusseilla ja viimeistellä yksityiskohdat värikynillä, tussit ja värikynät sopivat hyvin saaan työhön.

Tussisetti 24 kpl Manga  Tussisetti 12 kpl perusvärit

Tussit 6 kpl Manga Set  Tussit 6 kpl Skin Set

Manga-tussisetti sisältää kuusi kirkasta väriä. Tussit alkoholipohjaisella musteella sopivat hyvin mangapiirtämiseen.

Mangalehtiöksi sopii tussilehtiö

Mangapiirtämiseen sopivan lehtiön valitsemisessa tulee ottaa huomioon mitä piirustusvälineitä aiot käyttää piirtämisessä. Jos meinaat käyttää lyijy- ja värikyniä, pärjäät hienosti normaalilla piirustuslehtiöllä. Jos taas meinaat käyttää tusseja ja kuitukärkikyniä oikea valinta lehtiöksi on tussilehtiö eli Marker Pad.

Tussilehtiö soveltuu erityisesti manga- ja tussipiirtämiseen, koska paperi ei ime liikaa väriä, eikä päästä sitä läpi alla olevaan paperiin. Tällöin myös tussien käyttöikä pitenee. Lisäksi paperi toistaa hyvin tussien kirkkaat värit ja pitää viivat tarkkoina. Mangalehtiöksi sopii tussilehtiö, koska siihen voit hyvin piirtää myös lyijy- ja värikynillä. Eli jos meinaat piirtää erilaisilla kynillä, valitse tussilehtiö.

Tussilehtiö A5, Manga Tussilehtiö A4, Manga

Tussilehtiö on oikea valinta tussipiirtämiseen.

Mangahahmojen suunnitteluvinkit

Mangahahmojen suunnittelu on yksi tärkeä osa mangapiirtämistä.

Tässä vinkkejä hahmosuunnitteluun:

  • Korosta silmiä, ne kiinnittävät huomion ja niiden avulla voi hyvin välittää erilaisia tunteita. Mangahahmojen silmät ovatkin tunnetusti korostetun isoja.
  • Kiinnitä huomiota hahmon ilmeisiin ja eleisiin. Viesti haluttua tunnetilaa kasvoje lisäksi hahmon asennolla.
  • Mistä hahmosi tunnetaan? Luo jokaiselle hahmolle tunnistettavat yksityiskohdat. Näitä voivat olla mm. tietty kampaus, vaate tai asuste.

Mangahahmojen suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa.

Sarjakuvan tarina

Kun olet tarpeeksi harjotellut erilaisia piirustustekniikoita ja testannut erilaisia mangapiirtämisen välineitä, on aika kiinnittää huomiota myös tarinan luomiseen. Mangapiirtäminen ei ole vain erilaisten kuvien luomista. 

Tarinankerronta on tärkeä osa piirustusprosessia, tarvitaan kiinnostava juoni! Aloita siis hyvästä käsikirjoituksesta, johon mietit mitä hahmoja aiot käyttää ja mitkä ovat hahmojen väliset suhteet. Mitä jokaisessa ruudussa tapahtuu ja miten saat parhaiten lukijaa johdateltua oikeaan suuntaan. Älä unohda erilaisia tehokeinoja: käytä luovasti erilaisia äänitehosteita ja puhekuplia.

Ja muista niin piirtämisessä kuin tarinankerronnassa, harjoitus tekee mestarin!

Tarina kannattaa hahmotella ensiksi käsikirjoitukseksi.